sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Croque madame porosta



Uunissa tehdyt lämpimät voileivät kuulostavat niin paljon paremmalle, jos nimenä on hienostunut croque madame. Söin ensimmäisen kerran tuon ranskalaisen klassikkoannoksen antibesiläisen kahvilan terassilla, kylmää viinilasillista siemaillen. Oli aurinkoinen loppusyksy ja konferenssimatkan viimeinen ilta.

Viime syksyn New Yorkin -reissulla tilasimme Jack's Wife Fredassa nimikkoleivän Madame Fredan, joka sisälsi perinteisen kinkun sijaan ankasta tehtyä prosciuttoa sekä cheddar-bechamelia gruyeren lisäksi. Ranskalaisesta kokemuksestani poiketen annosta oli myös piristetty rukolalla. Kotona päätimme varioida leivän kylmäsavuporolla.


Croque madame porosta


2 rkl voita
1,5 rkl jauhoja
2,5 dl täysmaitoa
100 g gruyerejuustoa raastettuna
ripaus suolaa
mustapippuria
ripaus muskottipähkinää

2 reilu viipaletta leipää
2 tl dijonsinappia
4 siivua kylmäsavoporoa

2 kananmunaa
öljyä paistamiseen
mustapippuria
rukolaa
balsamicokastiketta
(tomaattihilloa)

Lämmitä voi kattilassa. Lisää jauhot ja anna kuplia noin minuutin. Lisää maito puoli desiä kerrallaan, aina tasaiseksi sekoittaen. Anna kastikkeen kiehua noin minuutin ajan. Lisää juusto ja anna sulaa. Nosta kattila liedeltä ja mausta.

Sivele leipäsiivujen toinen puoli sinapilla ja laita porosiivut päälle. Lisää juustokastike ja paahda 200-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Paista sillä aikaa pannulla kaksi kananmunaa.

Nosta kananmunat leipien päälle ja rouhaise mustapippuria. Koristele rukolalla ja balsamicokastikkeella. Tarjoile tomaattihillon kera.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti