sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Vinkkejä loppuvuoden juhliin

Vietimme viime joulun Hongkongissa ja Vietnamissa, joten perinteiset jouluruuat jäivät melko lailla väliin. Sen sijaan nautimme aaton aterian Turkish Airlinesin koneessa (sentään parhaasta päästä olevat lentokonesapuskat) ja joulupäivän illallisen satunnaisessa, paikallisessa kansankuppilassa Hongkongin Centralissa. Siitä syystä odotan tätä joulua kovasti, ja meillä pidättäydytäänkin todella perinteisissä vaihtoehdoissa, poislukien kaikki graavikalat ja muut ihanat, raskaana olevilta kielletyt jutut. No, ensi vuonna sitten!

Joulun ja uuden vuoden pyhiin sopii vaikka millainen ruoka, eikä niissä perinteissä kannata roikkua jos mieli tekee jotain muuta. Tässä muutamia ohjeita, jotka sopivat talvisiin joulupyhiin. Osa perinteisiä, osa jotain muuta.


Aloitetaan joulusta, ja heti kärkeen sieltä makeasta päästä. Pienet, kinuskiset puolukkapavlovat sopisivat makunsa ja värinsä puolesta jouluun erinomaisesti.





Vadelma-suklaakakku sopii mihin vuodenaikaan tahansa.



Itsenäisyyspäiväksi tekemiäni mustikkamocktaileja nähdään meillä myös joulupöydässä.



Perinteisistä joululeivonnaisista rahkavoitaikinaan tehdyt tortut ovat ihan ehdottomia! Olen jo leiponut tortut raakapakasteiksi ja aattona lisään vain hillon ja voitelun ja nakkaan uuniin.



Ja perinteistä puhuttaessa ensimmäisenä mieleeni tulee lohihyytelö, jota meillä nähdään joulupöydässä joka ikinen vuosi (paitsi nyt, nyyh). Superherkkua!



Blinit sopivat mielestäni tosi hyvin kaikkiin talviajan juhliin. Lohihyytelön lisäksi meillä on usein täytteinä sienisalaattia (joka on myös ehdoton joulupöydässä) sekä savuporotahnaa.

Jos perinteinen karjalanpaisti kyllästyttää, mutta tekee mieli lihaa, niin burgundin pata voisi olla sopiva vaihtoehto.


Siirrytäänkö jo uuden vuoden puolelle? Sushi on varmasti viime vuosina ollut aika tuttu juhlavieras monissakin pöydissä, mutta jos ei jaksa väkertää kymmenittäin pieniä paloja, voi aina tehdä värikkäät sushikulhot


Perinteisempää uuden vuoden linjaa (ainakin meillä) edustaa meksikolainen ruoka, vaikkapa helpot quesadillat nyhtökaurasta.


Ja mustapavuilla täytetty nacholautanen sopii ihan takuulla viikonloppujen lisäksi myös rentoihin juhliin.


Aasialaisista ruuista satay-vartaat ja nuudelisalaatti saattavat ihan hyvin olla meidän omassa uuden vuoden menussa.


Isommissa juhlissa voisi toimia hot dog -buffet.


Meillä on usein uutena vuotena jotain kakkua, ja pätkis-juustokakku lienee sellainen, että se maistuu kaikille.


Uuden vuoden aamuun olisi kiva herätä brunssin merkeissä (ehkäpä laitan brunssivinkkejä myöhemmin), mutta laiskuuden iskiessä huevos rancheros voisi toimia myös!

Mitä teillä syödään perinteisesti jouluna ja uutena vuotena? Entä meinasitko kokeilla tänä vuonna jotain uutta?

tiistai 12. joulukuuta 2017

Suklaamousse, tai ainakin melkein



Olen tänä syksynä inspiroitunut näemmä kaikkein eniten ruokakauppojen omista lehdistä ja niiden ohjeista. En ole kuluneina kuukausina kokannut juuri mitään uutta, tai ainakaan kovin julkaisukelpoista, mutta itsenäisyyspäivänä intouduin kokeilemaan mustikkamocktaileja ja aikaisemmin puolukkaista pannacottakakkua.

Myös nämä suklaamousset kuuluivat itsenäisyyspäivän menuun ja niiden ohje on Lidlin lehdykästä. Tosin minun kohdalla tapahtui klassisesti, ettei mousse oikein onnistunut (olenkohan koskaan saanut tehtyä tasaisen ilmavaa moussea?). Pienensin määriä ja jossain kohti tuli joku virhe, sillä valkuaiset eivät vaahtoutuneet vaan muuttuivat kastikemaiseksi. Noh, ihan kiva suklainen (siis todella suklainen!) jälkkäri näistä saatiin, mutta laitan tähän varmuuden vuoksi määrät kuten alkuperäisessä ohjeessa.



Suklaamousse


150 g kermaista maitosuklaata (Bellarom)
1 tl vaniljasokeria
3 kananmunaa
3/4 dl sokeria
ripaus suolaa

granaattiomena siemeniä, vadelmia tms
50 g suklaata koristeluun

Sulata suklaa vesihauteessa ja anna jäähtyä. Lisää vaniljasokeri. Erottele keltuaiset ja valkuaiset eri kulhoihin. Lisää valkuaisten kanssa puolet sokerista ja ripaus suolaa ja vatkaa kovaksi vaahdoksi.

Vaahdota keltuaiset ja loppu sokeri. Lisää suklaasula vähitellen. Sekoita valkuaisvaahto suklaaseokseen muutamassa erässä, varovasti sekoitellen. Jaa mousse annosmaljoihin ja nosta jääkaappiin muutamaksi tunniksi. Koristele.


keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Kippis Suomelle (mustikkamocktail)



Tänään on vihdoin se päivä, jota on hehkutettu vähintäänkin vuoden ajan. Juhlimme itse rauhallisesti kotona ja teemme "perinteisiä" blinejä porotahnalla ja sienisalaatilla (lohihyytelön joudun jättämään harmikseni tänä vuonna väliin). Jälkiruuaksi on tiedossa suklaamoussea, josta tuli kyllä ennemminkin vanukasta.

Ennen ruokailua nautimme sen sijaan mustikkaisia mocktaileja, joiden ohje on K-Ruoka -lehdestä. Nämä aniksella ja rosmariinilla maustetut alkoholittomat drinkit taitavat olla listallani loppuvuoden juhlajuomana, sopivat varmasti erinomaisesti myös jouluun. Kippis 100-vuotias Suomi!



Mustikkamocktail


2 dl mustikkamehutiivistettä
1/2 dl vettä
1/2 dl sokeria
2 tl kokonaista anista (laitoin 4 tähtianista)

7 dl ginger alea
2 dl vissyä
jäisiä mustikoita
rosmariinia
jäitä

Mittaa siirapin aineet kattilaan ja keittele kasaan, kunnes seos on hieman paksuuntunut. Siivilöi ja nosta jäähtymään (nestettä on noin 1 dl). Jos laitat siirapin jääkaappiin, se jähmettyy hieman enemmän. Itse lämmitin siirappia hiukan mikrossa koska olin tehnyt sen edellisenä päivänä.

Sekoita siirappi, ginger ale ja vissy. Asettele laseihin jääpaloja, rosmariinia ja jäisiä mustikoita ja kaada juoma päälle.