sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Orange Blossom -pannarit



Kaksi viimeistä syksyä olemme matkustaneet lokakuussa New Yorkiin, mutta tänä vuonna reissu jää välistä. Ikävä kaupunkiin iskee erityisesti viikonloppuaamuisin, joten mikä olisikaan parempi lääke kuin hyvä aamupala New Yorkin tyyliin? 

Söimme vuosi sitten viimeisenä aamuna Jack's Wife Fredassa West Villagessa. Olimme paikalla melkein ensimmäisinä, sillä arvelimme ravintolan täyttyvän lauantaiaamuna nopeasti. Tilasimme muutamat aamupalaklassikot ja makealta puolelta se tarkoitti orange blossom -pannukakkuja, jotka tarjoiltiin perinteisen vaahterasiirapin lisäksi appelsiinimarmeladilla ja maustamattomalla jugurtilla. 



Monimutkaisen aamupalan väkertäminen nälkäisenä ei ole ihan ykköspuuhaa, joten koska halusi  tehdä appelsiinilla maustettuja pannareita, päätin pitää muut tarjottavat mahdollisimman nopeina ja helppoina. Onneksi valmiiksi tehdyt voileivät, olivat ne sitten kuinka tavallisia tahansa, sekä arkinen mansikka-puolukkasmoothie täyttävät puuttuvat palaset hienosti. 

Orange Blossom -pannarit


2 dl maitoa
1 kananmuna
2 rkl voisulaa
1 tl appelsiinin kuorta raastettuna
2 1/4 dl jauhoja
1/4 dl sokeria
1/4 tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa

voita paistamiseen
appelsiinimarmeladia
täyteläistä, maustamatonta jugurttia
vaahterasiirappia

Sekoita maito ja kananmuna. Lisää voisula ja appelsiinin kuoriraaste. Sekoita taikinan kuivat aineet kulhossa ja lisää vispilän avulla taikinaan. Paista pannukakut (tästä määrästä tulee 7 keskikokoista pannaria) voisulassa keskilämmöllä. Käännä pannari, kun pinta kuplii.


2 kommenttia:

  1. Kuulostaa niin herkulliselta, että pakko kokeilla gluteenittomista jauhoista. Appelsiinit ja muuta citrus-hedelmät mausteena vetoavat minuun täysin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitrukset maustaa kyllä kivasti niin leivonnassa kuin ruuanlaitossa :) Huomasin, että amerikkalaisissa ohjeissa taikinassa saattoi olla lisäksi myös esanssia, mutta ei kyllä mun mielestä kaipaa ollenkaan.

      Poista