sunnuntai 13. elokuuta 2017

Meksikolainen aamupalamunakas uunissa


Eilen oli ensimmäinen lauantaiaamu, joka pitkästä aikaa tuntui viikonlopulta, olihan töissä ehditty käymään jo koko viikko. Tein sen kunniaksi pannukakkuja tuoreilla mansikoilla (ja pakastemustikoilla), kun se on vielä mahdollista.



Hieman extempore päätin tehdä myös munakasta, sillä näillä eväillä oli tarkoitus jaksaa pitkään. Koska olimme edellisenä iltana tehneet kukkuraisen nacholautasen mustapavuilla, oli siitä jäänyt Meksiko-henkisiä lisukkeita yli, joten munakkaasta tuli sen myötä meksikolainen. Tosin ranskankermaa ei ollut, mutta se olisi sopinut tähän hyvin!

Meksikolainen uunimunakas


2 munaa
1 dl kermaa
ripaus suolaa
valkopippuria
1 dl juustoraastetta

1 iso tomaatti
1 avokado ripauksella suolaa
korianteria
(ranskankermaa)
chilikastiketta

Tästä määrästä riittää kahdelle osana muuta aamupalaa, tai yhdelle jos tarjolla on vain pelkkä munakas. Jos teet isomman erän, paistoaika on todennäköisesti pidempi (myös kermaa voi olla suhteessa vähemmänkin).

Sekoita munat, kerma, suola ja valkopippuri. Voitele pieni uunivuoka tms. astia ja kaada seos siihen. Lisää juustoraaste päälle. Kypsennä 200-asteisessa uunissa keskitasolla 15-20 minuuttia.

Kuutioi tomaatti ja avokado. Lisää kaikki täytteet kuuman munakkaan päälle.



Eilinen päivä oli vielä kivan kesäinen, mutta koska aamut ovat syksyisen viileähköjä, söimme kesälomasta poiketen sisällä. Heinäkuussa saimme nauttia useaan otteeseen aamupalasta terassilla, siitä ihanan joutilaasta olosta, kun ei tarvitse lähteä mihinkään ja voi vaikka paistaa vohveleita ja tehdä uppomunia. Kesäloma on kyllä ihmisen parasta aikaa!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti