sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Mansikkainen chia-vanukas aamupalapöytään



Maistuuko kauniisti aseteltu ruoka paremmalle? Usein kyllä, ainakin minun mielestä. Kuvaukselliset kukilla ja keijupölyllä hunnutetut kulhoruuat ovat olleet pinnalla jo pitkään, mutta ihan niin pitkälle en vielä päässyt. Sen sijaan ajattelin ilahduttaa viikonloppuaamuamme chia-vanukkaalla, jonka päällä komeilisi muutakin kuin lusikka. Kiivi on yksi koristeellisimmista hedelmistä, joten se on omien jugurttiannoksieni ykkönen. Pakastekuivattuja marjoja ostin ensimmäistä kertaa, ja ihan vain kulhoja kaunistamaan.

Vaikka herkuttelimme Floridan-reissulla parikin diner-aamupalaa, söimme jostain syystä heti kotona ihan samaa: pekonia, munakasta, pannareita. Sen jälkeen tuli sellainen olo, että ensi viikonloppuna jotain kevyempää ja värikkäämpää kiitos. Lopputuloksena oli perinteisen mansikka-banaanismoothiemme vanukasversio chia-siemeniä hyödyntäen. Sopisi hyvin vaikka pääsiäisvieraille tarjottavaksi!



Mansikkainen chia-vanukas


2 dl maitoa
1 pieni banaani
1,5 dl pakastemansikoita
(1 tl vaniljasokeria)
0,5 dl chia-siemeniä

1-2 kiiviä
1 rs pensasmustikoita
pakastekuivattuja marjoja
kookoslastuja

Tee vanukas vähintään 4 tuntia ennen tarjoilua (tai edellisenä iltana). Laita maito, banaani, mansikat ja vaniljasokeri blenderiin ja hurauta tasaiseksi. Kaada kulhoon ja lisää chia-siemenet. Jaa vanukas annoskulhoihin, tästä riittää 2-4 vanukkaaseen koosta riippuen. Peitä kulhot ja nosta jääkaappiin. Koristele juuri ennen tarjoilua.


12 kommenttia:

  1. Hyvin onnistuneita kuvia.

    VastaaPoista
  2. Onpa ihania kuvia! Ja resepti menee kokeiluun, näyttää herkulliselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piia! Tämä oli tosi helppo, kannattaa kokeilla :)

      Poista
  3. Ollaan lähdössä taas Öölantiin huhtikuussa ja kovasti olen miettinyt, että millaisia eväitä sinne pakkaan mukaan / siellä pakkailen retkille mukaan. Tätä pitää ehdottomasti ainakin tehdä mukaan retkievääksi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä voisikin toimia ihan hyvin, tosin säilyvyydestä en ole ihan varma. Banaani tuppaa latistamaan väriä, mutta toisaalta siitä tulee kivasti makeutta, jos ei halua laittaa sokeria. Tää oli mun eka chia-kokeilu, joten jatkoakin varmasti seuraa :)

      Poista
  4. Erilaiset chiavanukkaat on tosi hyviä aamupaloja, tulee kevyt mutta kyllänen olo. Superihanan näköinen annos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aino! Mä tein ekaa kertaa chia-vanukasta, käytännössä meidän perussmoothie+vaniljasokeri pohjana. Pitää kokeilla seuraavaksi vaikka mustikkaa :)

      Poista
  5. Kiwi on kieltämättä ihanaa aamulla minkä tahansa kulhoaamiaisen päälle :) Kaunis on annoksesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, se on suosikkini myös jugurtin kera, toki mustikat myös :) Kiitos Sofia!

      Poista
    2. Sama! Oon varmaan syönyt kiwi-jogurtti annosta aamiaiseksi kohta jo kuukauden ajan. Täällä Pariisissa ne on nyt jotenkin tosi makeita, sellaisia harvoin löytää Suomesta.

      Poista
    3. Suomessa on tosiaan hankalampi löytää oikein mitään hedelmää kovin makeana, aina ne maistuvat ulkomailla erilaisilta! Nyt on kyllä ollut suht makeita kiivejä, oikein mehukkaita :)

      Poista