tiistai 19. heinäkuuta 2016

Jäätelöä ilman jäätelökonetta



Omistan jäätelökoneen (tai itseasiassa jäätelölisäosan Kitchen Aidiin), joten en ole ollut kovin kiinnostunut jäätelöohjeista, joihin ei tarvita konetta pyörittämään massaa. Näitä ohjeita on kuitenkin tullut viime aikoina vastaan paljonkin ja niiden juju on se, että massassa käytetään kondensoitua maitoa, joka ei kiteydy jäätyessään, vaikka massaa ei vatkata ja sekoiteta välillä. Helppoa siis, eikä vaadi mitään erikoislaitteita.



Tämän hetken tilanne on se, että jäätelökulhoni ei mahdu pakastimeen. Eikä se tule mahtumaan sinne tulevaisuudessakaan, sillä nykyisen kotimme pakastimet ovat kokoa pieni. Jäätelöä ei ole tullut tehtyä koko kesänä, sillä kulhon jäähdyttäminen vaatisi yhden pakastelokerollisen syömistä tilan saamiseksi. Onneksi mieleen muistui, että jäätelöä voi tosiaan tehdä ilman konettakin.

Minulla oli purkillinen suklaalla maustettua kondensoitua maitoa sekä toinen ihan tavallinen. Päätin tehdä rocky road -henkistä suklaajäätelöä sekä tuoreilla vadelmilla ja kaurakekseillä maustettua jäätelöä. Molemmista tuli hyviä ja onnistuneita, tosin vadelma-kaurakeksistä ihan supermakeaa. Suklaajäätelö oli vaahtokarkeista ja suklaapaloista huolimatta vähemmän makeaa.


Rocky Road -suklaajäätelö


Kaada suklaalla maustettu kondensoitu maito (n. 390g) kulhoon ja lisää 3dl kuohukermaa. Vatkaa seosta niin pitkään, kunnes se paksuuntuu. Rouhi suklaata (muutaman palan verran, halutessasi enemmänkin) keskikokoisiksi paloiksi.

Kaada 1/3 jäätelömassasta pakastamisen kestävään, ilmatiiviiseen rasiaan. Ripottele päälle 1/3 suklaasta ja kourallinen minivaahtokarkkeja. Lisää 1/3 jäätelömassaa ja laita taas suklaata ja vaahtokarkkeja päälle. Toista vielä kolmannen kerran. Sulje kansi tiiviisti ja pakasta. Halutessasi voit laittaa jäätelöön myös pähkinöitä ja/tai toffeemuruja.


Vadelma-kaurakeksijäätelö


Kaada kondensoitu maito (n. 390g) ja 3dl kuohukermaa kulhoon ja vatkaa seosta niin pitkään, kunnes se paksuuntuu. Kaada 1/3 jäätelömassasta pakastamisen kestävään, ilmatiiviiseen rasiaan. Lisää päälle 1/2dl vadelmia ja murustele muutama kaurakeksi. Toista kaksi kertaa. Sulje kansi tiiviisti ja pakasta.

Jäätelöt ovat kovahkoja pakkasesta otettaessa, mutta pehmenevät nopeasti.

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Rocky Road Brownies -palat juhliin


Hot dog -teemaisissa grillijuhlissa (jotka pidettiin 100% sisätiloissa sään vuoksi) piti olla myös jotain pientä makeaa tarjolla, joten tein kevyitä melonivartaita ja överimakeita brownies-paloja. Makeus ei kuitenkaan ollut haitaksi, sillä leikkasin palat pieniksi kuutioiksi ja koristelin mansikalla, joten samalla puraisulla sai myös jotain raikasta. Cocktailtikkujen ansiosta browniet oli helppo syödä, suosittelen juhliin ja buffapöytiin.


Rocky Road Brownies


Sulata vesihauteessa 150g tummaa suklaata (esim. Fazerin, ei mitään hirveän tummaa siis). Vatkaa 200g pehmeää voita, 2,5dl sokeria ja 1tl vaniljasokeria vaahdoksi. Vatkaa mukaan 5 munaa yksitellen. Lisää sulatettu suklaa ja sekoita.

Lisää 3/4dl tummaa kaakaojauhetta sekä 1,75 dl vehnäjauhoja. Sekoita taikinaan vielä 1,5dl minikokoisia vaahtokarkkeja. Vuoraa pienehkö suorakulmainen uunivuoka (n. 20 x 30) leivinpaperilla ja kaada taikina vuokaan.

Ripottele päälle n. 3/4dl rouhittuja pähkinöitä (minulla pekaani) ja kaada muutama ruokalusikallinen paksua kinuskikastiketta (esim. Hesburger). Rouhi 50g tummaa suklaata karkeiksi paloiksi ja lisää päälle. Paista 175-asteisessa uunisssa n. 35min. Voit lisätä paistamisen lopussa päälle vielä minivaahtokarkkeja koristeeksi.

Jäähdytä brownie ja nosta jääkaappiin yön yli. Leikkaa seuraavana päivänä pieniksi paloiksi ja varaa jokaiselle palalle puolikas tai kokonainen mansikka

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Grillijuhlat hot dog -buffalla


Vietimme eilen uuden kotimme tupareita kaveriporukalla ja koska taktisesti valitsimme ajankohdaksi sekä kesän että heinäkuun, oli grillaus aika ilmeinen teema juhlille. Rajasin grillaamisen vielä hodareihin, sillä silloin kenenkään ei tarvitse päivystää grillillä pitkiä aikoja, vaan nakit kärtsätään suht nopeasti ja sitten kaikki voivat keskittyä syömiseen. Lopulta sää oli tietenkin sen verran kylmä, että todellakin vain käväisin terassilla villasukat jalassa ja loppu aika vietettiin tiiviisti sisällä. Suomen kesä. Ei mulla muuta.


Hot dog -buffet on muutenkin helppo juttu, kun osan jutuista (ketsuppi, sinappi, paahdettu sipuli) voi ostaa valmiina ja loputkin mausteet voi tehdä hyvin ennakkoon. Meillä valikoimasta löytyi hot dog -kastiketta, tuorekurkkusalaattia, sipuli-korianteri -salaattia, ranch- ja sriracha-majoneesikastiketta ja pico de galloa. Lisukkeina oli cole slaw ja perunasalaatti uusista perunoista ja loppuillan naposteltavina sipsejä, vihanneksia ja dippejä.



Makeina herkkuina oli Jenkki-teeman mukaisesti överimakeita brownieseja, jotka oli tökitty flamingo- ja palmutikkuihin mansikoiden kera. Näiden ohje seuraa myöhemmin! Lisäksi astetta raikkaampana jälkiruokana oli melonivartaita. Ja vaikka kyseessä oli aikuisten juhlat, niin aina kannattaa varata iso kasa karkkia, ne kyllä menee illan aikana!



Juomia meillä oli muutamaa eri laatua ja alkoholittomaksi vaihtoehdoksi tein hyvin helpon raparperi-mansikka -soodan, mikä tarkoitti käytännössä sitä, että tein vain jääpaloja mintun lehdillä varustettuina, pakastin kokonaisia mansikoita ja lohkoin yhden limetin. Ja varsinainen sooda oli valmiskamaa Lidlistä. Toimi hyvin!

TallennaTallenna