maanantai 5. joulukuuta 2016

Kasvispihvit



Joulunpyhinä syödään perinteisesti lihaa, vähintäänkin kinkun tai kalkkunan muodossa, joten kasvispainotteisempi alkukuu voi olla ihan hyvä idea. Olen aina tykännyt kasvispihveistä, mutta niiden tekeminen on jotenkin tuskaista: hirveästi kuorimista ja raastamista ja lopulta pihvit vielä hajoavat epämääräisiksi kappaleiksi. Raastaminen ja silppuaminen onkin kasvispihvien työläin vaihe, mutta koostumukseen auttaa kummasti juusto, joka sitoo aineksia yhteen. Ja antaa tietenkin kivasti makua. Käytin pihveissä tällä kertaa lanttua, naurista, palsternakkaa, porkkanaa ja sipulia, mutta muutkin yhdistelmät sopivat kasvispihveihin mainiosti.

Kasvispihvit


1 sipuli
1 yksikyntinen valkosipuli
1 iso porkkana
50 g palsternakkaa
150 g lanttua
150 g naurista
1/2 dl grahamjauhoja
1 tl suolaa
mustapippuria
1 kananmuna
100 g juustoa (esim. Monterey Jack)

Silppua sipuli ja valkosipuli pieneksi piiperrykseksi. Raasta muut kasvikset mahdollisimman hienoksi raasteeksi. Purista ylimääräinen neste ja siirrä kulhoon. Lisää grahamjauhot, suola, mustapippuri ja kananmuna. Sekoita hyvin. Raasta juusto ja lisää vielä taikinaan.

Nostele taikinasta lusikalla kasoja leivinpaperilla päällystetyn pellin päälle. Tasoittele pihveiksi ja paista 225-asteisessa uunissa 25-30 minuuttia, kunnes pinta on ruskistunut hieman.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti