lauantai 13. elokuuta 2016

Köyhät ritarit



Leivon todella harvoin pullaa ja vieläkin harvemmin meillä syödään sitä. Siis perus vehnäpullaa. Tai oikeastaan mitään muutakaan pullaa. Laskiaispulla on tässä poikkeus, niitä on pakko saada muutama. Mutta mitä niille lopuille sitten? Meillä ne menee pakastimeen, mihin ne unohtuvat niin pitkäksi aikaa että kuivuvat. 

Tänäkin vuonna uhkasi käydä niin. Sitten tuli tarve tehdä tilaa mustikoille ja mansikoille, joten käynnistin pienen pakastimen tyhjennysoperaation. Ja mitä silmiini heti ensimmäiseksi osuikaan, pullapussi tietenkin. 



Lapsuuteni köyhät ritarit tehtiin aina pullapitkosta ja ulkomailla syödyt aamupalojen french toastit paahtoleivästä. Mutta kyllä pyöreistä pullapalleroista saa myös erittäin hyvät tarjottavat! Pakko tehdä ensi vuonnakin muutama ylimääräinen pulla ja kuivattaa niitä pakkasessa.


Köyhät ritarit


Halkaise 5-6 pullaa. Sekoita lautasella 1 kevyesti vatkattu kananmuna, 3/4dl maitoa, pieni ripaus suolaa ja 0,5tl vaniljasokeria. Lämmitä paistinpannulla nokare voita ja kasta pullanpuolikkaat molemmin puolin munamaitoseokseen. Paista kummaltakin puolelta, kunnes pinta on ruskea.

Koristele pullat tomusokerilla ja tarjoile kermavaahdon, hillon ja tuoreiden marjojen kera.



Ihanaa, kun tässä vaiheessa kesää on mahdollista napsia muutama mansikka pihamaalta ja kerätä kourallinen mustikoita iltalenkillä. Pulla, kermavaahto ja tuoreet marjat on vastustamaton yhdistelmä! Mikä on muuten sun lempipulla?

45 kommenttia:

  1. NAM, köyhiä ritareita! Meillä tehtiin kotona näitä aina kuivahtaneesta ranskanleivästä. Ai jee mitä herkkua! Mutta täytyy tunnustaa, että en ole varmaan 20 vuoteen edes maistanut.... :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliskohan muuten meilläkin ollut ainakin välillä kyse nimenomaan ranskanleivästä? Voi hyvinkin olla! Ja nää on kyllä tosi hyviä, pitäisi tehdä useamminkin :)

      Poista
  2. Ranskanleipää meilläkin usein käytettiin köyhiin ritareihin, mutta leetaakin joskus.

    Mun lempipulla on korvapuusti! Melko tasoissa on ihan tavallinen leeta eli pitko. Minä leivon pullaa varmaan kerran kuussa, sellaisen pienen taikinan verran (2,5 dl maitoa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se saattoi kyllä olla meilläkin, koska ranskanleipää ostettiin joskus viikonloppuisin, ja kaipa se jäi sitten osittain kuivumaan (eikä se maistu enää seuraavana päivänä). Korvapuustit on kyllä kans ihania, mut niitä ei tule leivottua koskaan ja aina kahvilassa valitsen jonkun leivoshörsötyksen :D

      Poista
  3. Köyhät ritarit ovat ihan ehdottomia - välillä tuodaan mummilta pullaa ihan vain niitä varten. Noin muuten ei ole kanelikorvapuustin voittanutta - paitsi ehkä se laskiaispulla :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisikin alkaa hamstraamaan (kuivahtanutta) pullaa, että saisi useammin köyhiä ritareita :) paahtoleivästä ei tule yhtä hyvää!

      Poista
  4. Pulla <3 raskaana ollessa leivoin loppuvaiheessa joka viikko peruspullaa, pakastimeen en koskaan älynnyt niitä laittaa, kun meillä ne unohtuisivat sinne myös. Hauska idea käyttää pakastetut pullat köyhiin ritareihin, köyhät ritarit ovat ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli eka kokeilu pyöreästä pullasta, teen kyllä jatkossakin! Joskus olen ajatellut, että tavalliset pullat ovat hyvä vierasvara pakastimessa, mutta nyt jos tulisi vieraita niin tekisin kyllä sittenkin näitä :)

      Poista
  5. Köyhät ritarit on niin lapsuuden herkku kuin olla voi! Meilläkin näitä tehtiin kuivahtaneesta ranskanleivästä, silloin joskus, kun oli päässyt kuivahtamaan. En oo tehnyt köyhiä ritareita ehkä sataan vuoteen, enkä syönytkään, mutta tämän postauksen inspiroimana teen pian! Lempipulla on ehdottomasti korvapuusti - tuoreena ja lämpöisenä, äidin reseptillä leivottuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korvapuusti on tainnut saada aika monta ääntä, ja minustakin se on parhaimmillaan äidin reseptillä tehtynä (ja mieluiten äitin tekemänä). Harmi, että korvapuustejakaan ei saa juuri koskaan!

      Poista
  6. Meillä köyhät ritarit on harvinaista herkkua. Pullat ei pöydällä kauaa ehdi vanheta ja harvoin ne pakkasessakaan viihtyvät. Köyhiä ritareita tehdään meillä ihan suunnitelmallisesti ja säästetään pullaa ihan varta vasten sitä varten :) Mun lempipuola taitaa olla ihan tavallinen pulla, päällä vähän raesokeria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä munkin pitää alkaa ihan suunnitelmallisesti hamstraamaan pullaa köyhiä ritareita varten, ainakin näin kesällä kun on myös tuoreita marjoja saatavilla :)

      Poista
  7. Lapsuus tulee minullakin mieleen köyhistä ritareista. Meillä tehtiin ritarit pullapitkosta joka saattoi olla jo vähän kuivahtanutta.Tämäpä oliki hyvä vinkki että pyöreätki pullat voi käyttää näihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli eka kokeilu pyöreistä pullista ja mietin miten toimii, mut tosi hyviä tuli!

      Poista
  8. Lapsuun tulee minullekin mieleen. Meillä köyhätritarit tehtiin ranskanleipään, pulla ei ehtinut ritariksi asti. Ihana idea tehdä pyöreästä pikkupullasta ritareita, kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä tuli kyllä astetta söpömpiä kuin pullapitkon siivuista (tai leivästä), sopisi mun mielestä hyvin kahvipöytään vaikka vieraillekin :)

      Poista
  9. Ritarit on kyllä ihania! Tulee mieleen lapsuuden mökkireissut, mökillä tehtiin aina ritareita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei ollut lapsena mökkiä, mutta voin kyllä kuvitella, että nää olis just sellaista monien mökkiherkkuja lapsuusajoilta :)

      Poista
  10. Eikös nää oo rikkaita ritareita kun on tehty pullasta? Köyhät ritarit tehdään leivästä. Ainakin minä olen saanut tällaisen opin jostain.
    Yhtä kaikki, sama miksi sanotaan niin näyttää ultimatehyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äääks, en mä tiedä! Mietin kyllä, että mitä ne rikkaat sitten on, mutta toisaalta sitä ei koskaan käytetty mun lapsuudessa, joten nimesin sitten köyhiksi :D Kiitos!

      Poista
    2. Mulle taas on opetettu, että köyhistä ritareista tulee rikkaita, jos niiden kanssa tarjotaan kermavaahtoa :)
      Yhtä kaikki, alkoipas nyt tekemään mieli ritareita!

      Poista
    3. Se voi muuten olla myös just noin, että kermavaahto määrittää rikkaan tai köyhän :) Meillä ei muistaakseni kotona ollut kermavaahtoa, joten sitten ne varmasti oli niitä köyhiä versioita. Ainakin jos oli lisäksi siitä ranskanleivästä tehtyjä.

      Poista
  11. Ai hitsi, nyt alkoi kahvihammasta kolottaa! Yritin oikein miettiä että mikä on suosikkipulla, mutta en pysty valitsemaan! Korvapuusti, laskiaispulla , rahkapulla ja voisilmäpulla on suosikit. Onko niitä edes muita? 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisilmäpulla! Ah! Lasketaanko kaikki munkit ja donitsit?? Joka tapauksessa kyllähän tässä iskee pullanhimo, vaikka se ei mua yleensä vaivaakaan :)

      Poista
  12. Ovatpa sieviä pyörylöitä, nätimpiä kuin ranskanleivästä tai pitkosta. Nyt vähän harmittaa, että Kivistössä ei pääse pulla lähes koskaan kuivumaan pakkaseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä kokeilu oli ihan kannattava :) Sun pitää leipoa seuraavan kerran muutama extrapulla pakkaseen ;)

      Poista
  13. Yksi lempijälkkäreistäni, aina niin hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Köyhissä ritareissa ei voi kyllä mennä vikaan :)

      Poista
  14. Kyllä nämä rikkaita ovat, köyhät tehtiin meilläkin 80-luvulla leivästä. Pitänyt jo ikuisuuden tehdä mutta just se ongelma että pitäisi eka leipoa pullaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tästä näyttää nyt olevan kahta eri näkemystä :) Mutta maistuu varmasti kaikille! Sitten vaan pullan leivontaan :)

      Poista
  15. Köyhät ritarit on parhautta....tosin minä ostan pullaa aina ihan niitä varten :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksipä ei, kun ne on kuitenkin niiin hyviä! :)

      Poista
  16. No näistä pyöreistähän tuli aivan extra kauniit. Tuoreet marjat on sitäpaitsi super plussaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanna! Tuoreet marjat tekee kaikesta aina moninkertaisesti parempaa :)

      Poista
  17. Kyllä minä kutsun näitäkin köyhiksi, vaikka jonkun opin mukaan pullasta valmistetut ovat rikkaita ritareita. Minun on pakko ostaa välillä pitko ihan sen takia kuivumaan, että saan paistettua ritareita. Erityisen ihania tulee, kun pinnan karamellisoi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, karamellisoitu pinta kuulostaa kyllä ihan luksus ritarille! Pitääkin kokeilla joskus :)

      Poista
  18. Just tein sunnuntaina itselleni lohtuaamiaiseksi köyhiä ritareita kuivahtaneesta hiivaleivästä, siihen vähän rapeaa pekonia, vaniljajädeä ja chiliä päälle ja avot! Suolaisen ja makean yhdistelmä toimii mulle pelkkää makeaa paremmin niin teen ritarini aina leipään mieluummin kuin pullaan. Saatan tosin äidin luona kyläillessä heittää pullaviipaleita leivänpaahtimeen ja voidella ne kuumana voilla, silleen nekin maistuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuuh, kuulostaa tosi huikealle annokselle! Mäkin tykkään makean ja suolaisen yhdistelmästä, esim. pannari, vaahterasiirappi ja pekoni. Ja kiitti vielä paahto+voi vinkistä, pitääkin joskus kokeilla, jos on pullaviipaleita tarjolla :)

      Poista
  19. Heheh, leivon itse myösäärimmäisen harvoin ja vielä harvemmin oikeasti syön leipomuksiani yhtä pientä palaa enempää. Itse kutsun tällöin yleensä kaikki mahdolliset tutun tuttavat ja naapurit kylään, jotta säästyn ruoan poisheittämiseltä. Appivanhempani ovat kovia pakastamaan, joten joskus kuskaamme ylijääneet herkut suoraan heidän säilöönsä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, yleensä pitää miettiä, että kuka nämä nyt söis, kun ei kaksi henkeä saa muutenkaan kaikkea alas. Mäkin vien välillä eteenpäin, mutta viimeksi kun pakastin juhlista jäänyttä brownieta, niin keksin leikata sen valmiiksi annospaloiksi, ja lopulta söin kaiken pala palalta päiväkahvin kera.

      Poista
  20. ai että, kun tulikin himo <3 Nämä on niitä klassikoita, joihin vain ei koskaan kyllästy!

    VastaaPoista
  21. Komppaan Erjaa, tuli ritarihimo :) Pystyn melkein maistamaan maut suussani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ritarihimo :) Voisin kyllä tehdä näitä heti uudelleen, mut nyt pitää sit miettiä, että mistä saan pullat, kun omat on jo syöty!

      Poista
  22. Oih, onpas kauniit ritarit <3

    -Heidi
    http://tiskivuorenemanta.blogspot.fi/

    VastaaPoista