sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Aasialainen nuudelisalaatti ja satay-vartaat



Pähkinäiset satay-vartaat ovat yleensä varma valinta, niin katukeittiössä kuin kotonakin: en ole onnistunut pilaamaan niitä kertaakaan ja aina ne ovat olleet superhyviä. Talvella vartaat valmistuvat uunissa ja näin kesällä grillissä. Olkoonkin, että eilen piti odotella grillivuoroa ukonilman yli. Tein vartaat ja kastikkeen tällä vanhalla ohjeellani.

Vaikka vartaat maistuvat sinällään sellaisenaankin, on hyvät lisukkeet aina plussaa. Tällä kertaa idea lähti varhaiskaalista, ja koska aasialaisella linjalla oltiin muutenkin, niin päätin tehdä aasialaista nuudelisalaattia tällä ohjeella. Tuli hyvää!


Aasialainen nuudelisalaatti


Keitä 200g nuudeleita ohjeen mukaisesti, valuta ja laske kylmää vettä päälle. Sekoita joukkoon pieni loraus öljyä ja nosta jääkaappiin kylmenemään. Kaada pannulle 3/4dl seesaminsiemeniä ja paahda nopeasti. Nosta jäähtymään.

Suikaloi 400g varhaiskaalta sekä yksi porkkana. Poista yhdestä punaisesta chilistä siemenet ja pilko. Rouhi 3/4dl suolapähkinöitä. Silppua yksi ruukku korianteria. Sekoita kaikki ainekset yhteen.

Valmista kastike: 2rkl riisiviinietikkaa, 2rkl hunajaa, 1,5rkl rypsiöljyä, 1rkl seesamiöljyä, 1,5rkl limetinmehua (tai hieman enemmän, oma huomioni), 1rkl soijakastiketta, 3/4tl chilihiutaleita ja 3/4tl suolaa. Sekoita hyvin ja lisää salaatin sekaan. Tarjoile heti.



2 kommenttia: