keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Gratinoitu tomaattipasta



Koska tomaattipasta on yksi lempi(arki)ruuistani, olen tehnyt sitä ainakin kymmeninä eri versioina. Tämä pasta sai alkunsa, kuten monet muutkin, jääkaapin jämistä, ja päätyi perjantai-illan hemmotteluillalliseksi punaviinin kera. Kätevää!

Kun pasta on gratinoitu uunissa juuston kera, tulee siitä melkein lasagnen korviketta, mutta paljon nopeampaa ja helpompi valmistaa. Eikä tiskiäkään tule samaa määrää. Sekin ihan kätevää.


Gratinoitu tomaattipasta


Tee ensin tomaattikastike: kuori ja paloittele pieniksi paloiksi 1 porkkana, 1 sipuli ja 1 yksikyntinen valkosipuli. Lämmitä kattilassa 1,5rkl oliiviöljyä, lisää 0,5tl kuivattua rosmariinia ja kuullota kasviksia keskilämmöllä 5min.

Laita 5-6 dl pastaa kiehumaan suolaveteen.

Kaada sekaan 1 tölkki tomaattimurskaa, 2rkl tomaattipyreetä ja hieman vettä, jos kastike näyttää paksulle. Anna kiehua hiljalleen noin 20min ja soseuta kastike tasaiseksi. Mausta 1tl oreganolla, 1tl balsamicolla, 1rkl pistaasi- (tai oliivi-) öljyllä sekä maun mukaan suolalla ja pippurilla.

Kaada puolet kastikkeesta isoon uunivuokaan ja lisää valuttu pasta päälle. Sekoita hieman. Ripottele sekaan puolikas nippu basilikan lehtiä ja päällimmäiseksi 2dl juustoraastetta. Kypsennä pastaa 225-asteisessa uunissa niin pitkään, kunnes juusto on hieman ruskistunut.





4 kommenttia:

  1. Meillä on siis sama lempiaarkiruoka :)
    Kiitos tästä vinkistä. TOsi usein tekee mieli lasagnea, mutta en melkein ikinä jaksa sitä tehdä, kun on niin saa****n hankalaa :D Jatkossa taltutan siis välillä lasagnen himoni seuraamalla tätä ohjetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on! Ja sitä ei edes muista vielä siinä vaiheessa, kun tekee tomaatti/jauhelihakastiketta, mutta siinä juustokastikevaiheessa oon jo ihan uupunut! Toinen hyvä on muuten vuohenjuustolasagne, kun siihen ei tule erillistä juustokastiketta ;)

      http://makujakotoa.blogspot.fi/2015/08/vuohenjuustolasagne.html

      Poista
  2. Tomaattipasta on pelastanut meilläkin monta ankeaa ja jääkaappityhjää iltaa :) Gratinointia en ole ehtinyt kokeilemaan, kun pasta on popsittu liian joutuin. Seuraavalla kerralla himmailen ja laitan sen uuniin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä on tosiaan se ongelma, että läheskään joka kerta ei malta enää mitään uunikierrosta järjestää ;)

      Poista