keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Häämatkalla: romanttinen illallinen rannalla



Matkustaminen on mieheni ja minun rakkain harrastus ja käymme ulkomailla yleensä useamman kerran vuodessa. Häämatka voisi hyvin olla yksi matka muiden joukossa, mutta ihan sille linjalle ei lähdetty, vaan matkan aikana tehtiin muutama spesiaalimpi juttu ja yövyttiin paremmissa hotelleissa kuin yleensä.

Yksi näistä jutuista oli yksityinen viiden ruokalajin illallinen yksityisellä rannalla Balilla. Viiden tähden hotellimme  Ayodya Resort Bali tarjoaa illallista valmiina pakettina, minun piti päättää vain menun sisältö meidän molempien osalta. Niin ja siis vain minun, sillä tämä oli miehelleni yllätys ja tilasin ruuat ennakkoon myös hänelle.



Illasta tuli ihan mieletön ja jotain täysin ainutkertaista. Sysipimeälle rannalle oli pystytetty valkoisin verhoin, lyhdyin ja kukin koristeltu katos, jossa oli kahden tuolin ja pöydän lisäksi erillinen "kahvittelualue" mattoineen ja tyynyineen. Maahan oli siroteltu satamäärin ruusun terälehtiä ja kaikki oli koristeltu viimeisen päälle. Illastamme huolehti kaksi tarjoilijaa, jotka olivat vain meidän käytössämme.

Ja menu koostui tosiaan viidestä ruokalajista (+kahvit ja käsintehdyt konvehdit) ja lisäksi meillä oli lasilliset kuohuvaa alkumaljoina. Laitan tähän vielä meidän menun, jossa osan ruokalajeista olin valinnut molemmille saman ja osan niin, että minun menu keskittyi seafoodiin ja miehen menu liharuokiin.

Appetizer
House Smoked Duck Salad, Fresh Green Peas, Confit Pepper and Artichoke, Coconut Milk Espuma

Soup
Seafood Chowder, Oyster Tempura and Chili Oils
Mushroom and Feta Cheese Ravioli, Clear Duck Consommé

Sorbet
Balinese Sitrus Sorbet with Daluman Gel
Raspberry and Champagne Sorbet

Main
Lobster, Scallop, Clam, Seaweed, Ginger Espuma and Garlic Chips
Jaborandi Grilled Wagyu Stirloin, Garden Vegetables

Dessert
Bali Fleur de Sel Cremé Brulée, Compressed Orange Salad ans Cardamom Ice Cream 

Miltä kuulostaa? Hyvältä? No kyllä! Kaikki ruokalajit olivat meistä hyviä ja oli hauska syödä suolaisten ruokien välissä välisorbettia. Ja onhan tunnelma tietenkin puoli ruokaa, voiko ruoka maistua missään paremmalta kuin ulkona, ja sitten vielä pehmeän lämpimällä ja pimeällä rannalla kynttilän valossa, tähdet pään päällä? Lopuksi joimme vielä kahvit suklaiden kera matolla loikoillen, nuotion valossa. Täydellistä!



10 kommenttia:

  1. Mitä luksusta, ihanaa! Tuo jää varmaan ikiajoiksi mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä todellakin luksusta ja unohtumaton kokemus :) Kerrankos sitä häämatkalla ollaan!

      Poista
  2. Aivan uskomattoman, käsittämättön upeaa ja romanttista! Meidän häistä on jo reipas vuosi ja häämatka New Yorkiin edelleen tekemättä, kun tuli yksi "pieni" raksaprojekti tähän väliin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, New York on lempikaupunkini, toivottavasti pääsette häämatkalle raksaprojektin jälkeen :) Syksy on siellä varmasti romanttista aikaa, tai sitten keväällä kirsikkapuiden kukkiessa!

      Poista
  3. Ooh mikä illallinen! Ja myöhäiset onnittelut naimisiinmenon johdosta, minulla oli koko hääasia mennyt ihan ohi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kaima! :) Illallinen oli kyllä ihan huippu!

      Poista
  4. Upeaa ja mahtavaa!! <3

    VastaaPoista
  5. Huikeaa!
    Tuo on jotain aivan ainutlaatuista!

    VastaaPoista