lauantai 31. elokuuta 2013

Munakoisorullat tomaattikastikkeessa


Lounasruokailusta Tubassa jäi mieleen ihanat munakoisorullat, joten niitä oli pakko tehdä myös kotona. Halusin rullille ehdottomasti tomaattikastiketta, joten kaikkinensa tämän ruuan tekeminen on melko aikaa vievää, mutta lopputulos on hyvä. Tein itse tomaattikastikkeen jo edellisenä päivänä, joten kärsivällisyys riitti rullien ja perunoiden tekemiseen.

Tomaattikastike: Pilko kaksi varsiselleriä pieniksi paloiksi. Pilko myös puolikas sipuli ja kolme tomaattia ja raasta kaksi valkosipulinkynttä

Lämmitä kattilassa oliiviöljyä ja kuullota sipuleita ja varsiselleriä. Lisää tomaattipalat ja pyörittele hetki kattilassa. Lisää lopuksi tölkillinen tomaattimurskaa ja mausta mustapippurilla, ripauksella suolaa ja sokeria sekä muutamalla tipalla punaviinietikkaa.

Anna kastikkeen kiehua hiljalleen n. 40min. Soseuta kastike tasaiseksi sauvasekoittimella.

Munakoisorullat: Viipaloi kaksi keskikokoista munakoisoa pitkittäin noin puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi. Ripottele viipaleiden pinnalle suolaa ja anna vaikuttaa 10-15min. Pyyhi pinnalle noussut neste. Paista viipaleita oliiviöljyssä molemmin puolin kunnes pinta on ruskistunut hieman.

Rouhaise viipaleille hieman suolaa ja mustapippuria. Viipaloi 150g mozzarellaa. Lisää jokaisen viipaleen toiseen päähän pala mozzarellaa ja tuoreen basilikan lehti. Pyörittele rulliksi.

Paista pannulla oliiviöljyssä kolme isoa viipaloitua herkkusientä kauniin ruskeaksi. Kaada tomaattikastike uunivuokaan ja nostele rullat sekaan. Kaada sienet päällimmäiseksi. Paista 200-asteisessa uunissa 15-20min, kunnes munakoisorullat ovat täysin kypsiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti