perjantai 24. toukokuuta 2013

Intialainen raita-kastike



Raita on mielestäni hauska nimi kastikkeelle. Se oli minulle ihan uusi juttu vielä joitakin vuosia sitten Intian matkalle lähdettäessä ja kovin monesti en tainnut päästä sitä edes syömään paikan päällä.

Eräänä iltana olimme päättäneet siskon kanssa nautiskella raitaa naan-leivän palojen kera parvekkeellamme, josta oli kivat auringonlaskun näkymät. Menimme kylän suurimpaan ruokakauppaan ja etsiskelimme valmisruokahyllystä raitaa.

Emme löytäneet ja menimme kysymään kaupan henkilökunnalta, do you have raita? Henkilökunta hämmentyi täysin eikä tiennyt mitä tarkoitimme. Ja me hämmennyimme siitä, ettei raita ole välttämättä oikea termi jugurttikastikkeelle sitten ollenkaan.

Ostimme sitten paketin valkosipulituorejuustoa ja menimmme hotellille tarkistamaan kastikkeen nimen. Kyllä, raita se oli edelleen! Ehkä äänsimme sen väärin.


Intialainen raita-kastike

10 cm pätkä kurkkua
7 luumukirsikkatomaattia
150 g turkkilaista jugurttia
1/4 tl suolaa
1/2 tl sokeria
1/4 tl jeeraa
ripaus cayennepippuria

Leikkaa kurkusta keskiosa pois ja paloittele se pieniksi kuutioiksi. Halkaise kirsikkatomaatit ja poista sisukset. Leikkaa tomaatit pieniksi paloiksi.  

Mausta jugurtti suolalla, sokerilla, jeeralla ja cayennepippurilla. Sekoita tomaatit ja kurkut jugurttiin. Ripottele koristeeksi vielä hieman jeeraa.

Kastike maistuu esim. kana-madraksen ja pappadum-leivän kanssa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti