sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Parippu eli etelä-intialainen linssimuhennos


Intialaisella ateriallamme syötiin mm. parippua eli etelä-intialaista linssimuhennosta. Minulla oli valmiina punaisia linssejä ja etsin niin sopivaa ruokalajia. Söin jokin aika sitten valtavan ihanaa linssikastiketta dal havelia, mutta en tähän hätään löytänyt kyseiselle ruokalajille mitään ohjetta. Ei se kyllä ollut edes tehty punaisista linsseistä, joten ehkä teen sitä muutenkin myöhemmin (jos löydän ohjeen, löytyskö keltään?).

Tämä parippun ohje on kirjasta Löytöretki Intian keittiöihin (h.f.ullmann) ja alkuperäiseen reseptiin nähden omasta versiostani jäi puuttumaan currynlehdet (en löytänyt äkkiseltään mistään) ja mustien sinapinsiemenien sijaan minulla oli niitä tavallisia keltaisia.

Laita 225g punaisia linssejä ja 5dl vettä paksupohjaiseen kattilaan. Lisää yksi paloiteltu sipuli, yksi kypsä paloiteltu tomaatti (minulla tölkkitomaatti), 2 1/2 dl kookosmaitoa ja kaksi vihreää chiliä pieniksi pilkottuna. Mausta seos 1/4tl jauhetulla kurkumalla, 1/2tl jeeralla ja 1/2tl jauhetulla korianterilla. Kuumenna kiehuvaksi ja hauduta sekoittaen välillä n. 25min. Mikäli neste haihtuu aikaisemmin, lisää sitä vähän kerrallaan.

Loppumaustamista varten kuumenna 2rkl öljyä pienessä kattilassa miedolla lämmöllä. Lisää 1tl jeeran siemeniä ja 1/2tl sinapinsiemeniä. Peitä kattila kannella ja anna mausteiden poksahdella. Lisää yksi silputtu sipuli sekä mahdolliset currynlehdet (10kpl) mikäli löydät niitä ja paista miedolla lämmöllä, kunnes sipuli on kullanruskeaa. Kaada mausteseos linssien sekaan ja mausta ruoka suolalla. Anna hautua vielä 5min.

Syö esim. naan-leipien kera :)

2 kommenttia:

  1. Näyttää ihanalta, tykkään kauheasti näistä intialaisista linssijutuista. Itse olen tehnyt kamalan kauan sitten viimeksi, löysin äkkiseltään tän reseptin itseltäni, taitaa olla aika samanlainen tuon sinun kanssa: http://mausteinenmanteli.blogspot.com.br/2008/10/intialainen-pivllinen.html Olen nimennyt dhaliksi, en tiedä miten niitä nimetään tarkemmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitti linkistä! Pitääpä kokeilla joskus tuolla ohjeella myös :) Mulla on jäänyt punaisia linssejä lojumaan purkkiin ja pitäisi käyttää ne pois, joten kiva kokeilla aina jotain eri ohjetta!

      Poista